Mahdollisuus antaa ääni hiljaisille ja särkyneille oli pääsyy lähteä vaaleihin. Toinen syy oli, että haluan olla muuttamassa päätöksentekoa ja kehittää mahdollisuutta yhteisölliseen osallisuuteen. Kolmas syy oli kokea vaalit itse ja tehdä vaalikampanjaa omalla tyylillä.
Tässä muutamia otteita tavasta tehdä omalla tyylillä vaalikampanjaa:
3D-printatut kaiuttimet
“Hyvät matkustajat, tänään metro on ajoissa. Muista äänestää Jarno Alastaloa.” Muun muassa tällainen ääni on kuulunut kaupungilla. Minun mainiot tukijoukot printtasivat kaiutinkotelot ja kolvasivat kaiuttimen, piirilevyn sekä patterikotelon kiinni. Kahden minuutin välein kuuluu jokin näistä spiikeistä magneeteilla kiinnitetyistä kaiuttimista ympäri kaupunkia.
Katso tästä reaktiot äänistä:
Kissavideot
Hyvässä kampanjassa pitää olla kissoja ja koiria. Mun mahtava vaalivideotekijä teki tästä näistä vielä erityisemmän, kun ne upotettiin Instagramin ja Facebookin omaan käyttöliittymäkokemukseen. Tässä Miho-kissakonsultti tepastelee ammattilaisen ottein.
Flyer ja juliste
Olen saanut hyvää palautetta flyerin taitosta. Taiteilija Kirsi-Marja Moberg suunnitteli sydämen, minä taitoin muut osat paikalleen. Tein flyerista julisteen ja kävin printtaamassa sen kirjastossa. Sen ansiosta ainakin muutama ääni on tullut, näin ovat ohikulkijat sanoneet.

Vaalikoneen profiilikuva
Olin varma, että minun avatar-kuvani ei kelpaisi vaalikoneisiin, mutta siellä se on. Tämä kuva on ollut osa minun identiteettiäni jo yli 10 vuotta, joten sen takia oli erityisen hienoa, että sain sen liitettyä vaalikoneisiin.

Parodiavideo Perussuomalaisten V niin kuin KETUTUS -videosta
Tein kissavideoversion V niin kuin KETUTUS videosta. Maailma on vain parempi paikka, kun siinä on kissavideoita.
Meemit
Meemejä pitää olla ja nyt tein myös “IRL”-version.

Tämän näköinen minä olen. Tämän näköinen on vaalikampanjani. Kiitos suuresti kaikille jotka olette auttaneet minua!